JoonasPulkkinen

Todelliset totuuden ja vapauden uhkaajat Asema-aukion tapahtumien valossa

Pidin vuosia suomalaisen äärioikeiston toimintaa harmittomana ja yhteiskunnallisesti merkityksettömänä puuhasteluna, toisaalta ikävänä ilmiönä. Ajattelin, että kyseessä on joukko yksittäisiä kylähulluja, vähäisesti koulutettuja tai muuten henkisesti vajavaisia yksittäisiä ihmisiä, jotka kokoontuvat sovitun epäjärjestelmällisesti kohdistamaan muukalaisvihansa sekä rasismin läpäisemän yksiuloitteisen yhteiskunta-analyysinsa torien laidoille. Myönnän olleeni väärässä tai vähintään aliarvioineen tämän kaltaisen joukon todellisen yhteiskunnallisen voiman.

Mielettömän väkivallan uhriksi joutuneen Jimi Karttusen kohtalo on luonnollisesti saanut minut pohtimaan suomalaista äärioikeistoa ilmiönä uudessa valossa. Syynä ei ole Suomen vastarintaliikkeen vaarallisuus ryhmittymänä. Ryhmittymänä, joka pyytää omassa Asema-aukion tapahtumia dokumentoimassa videossaan, jossa näkyy henkitoreissaan makaava Karttunen, järjestäytymään. Järjestäytymään ryhmittymään, jonka ainoa tehtävä aktivoitua näyttää olevan rasismin lisäksi vain oman sosiopatian toteuttaminen. Järjestäytymään ryhmittymään, joka ei ole edes rekisteröity yhdistys.

Syy nähdä suomalainen äärioikeisto uusin silmin ovat Jesse Eppu Torniaisen kymmenestä juostusta metristä syntynyt tapahtumaketju ja sitä seurannut julkinen keskustelu. Karttusen oma henkilöllisyys päätyi mediaan hänen omaistensa kautta sosiaalisessa mediassa. Torniaisen, Suomen vastarintaliikkeen ”vuoden 2015 aktiiviin” osallistuminen mielenosoitukseen oli tiedossa jo 17.9 ainakin Varisverkoston tekemän uutispäivityksen myötä. Sittemmin Helsingin Sanomat päätyi uutisoimaan Torniaisesta myös hänen nimellään. Vaikkakaan äärioikeisto ei mielestäni enää tarvitse Torniaisen ihaileman Eugen Schaumanin  kaltaisia karvalakkimarttyyrejä oli mielestäni hyvä, että hänen henkilöllisyytensä päätyi julkisuuteen. Schaumanin haudalla näet tunnetusti on käynyt Torniaisen ohella yhteisellä pyhiinvaelluksella Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen. Täten Helsingin Sanomat ja muu media toimi JSN:n ohjeiden mukaisesti ja perustellusti päättäessään käyttää Torniaisen nimeä ja kuvaa mediassa. Tätä kautta nimittäin muodostuu peili, jolla katsoa totuutta ja vapautta silmiin niin poliittisen päätöksenteon, käytetyn suomen kielen kuin oikeusfilosofian kannalta.

Suomenvastarintaliikkeen tiimoilta on käyty myös paljon keskustelua suomalaisista ääriryhmittymistä ja liikkeistä. Olen tullut tulokseen, että näitä näyttäisi tapahtuman valossa olevan vain yksi ja se on SVL itse –ryhmittymä, jonka jäsen onnistui viemään mielipiteensä ilmaisseen ihmisen hengen. Tämän johdosta haluankin antaa totuuden rakastaja-palkinnon ”lakeuden puolustajalle”, Perustuslakivaliokunnan jäsenelle, Keskustan Antti Kurviselle, joka valitteli Helsingin Sanomissa 20.9 Asema-aukion tapauksen ohella muiden suomalaisten ääriliikkeiden nousua ilmiönä aikamme suomalaisessa yhteiskunnassa. Kurvisen kannalta on valitettavaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa on antifasistisia yhteenliittymiä, mutta kysyisin oikeustieteen maisteri Kurviselta, mikä on näiden liittymien tarve, jos suomalaisessa yhteiskunnassa ei olisi ollenkaan rasistisia ja väkivaltaisia ryhmittymiä? Annettakoon tämä Kurviselle anteeksi, myönsihän Keskustan puheenjohtaja ja Suomen pääministeri Juha Sipilä itse rehdisti olleensa tapauksen tiimoilta uutispimennoissa rinnastaessaan blogissaan Asema-aukion tapahtumat Kajaanissa tapahtuneeseen henkirikokseen, josta epäillään kahta turvapaikanhakijaa. (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paaministeri-sipila-myonsi-olleensa-uutispimennossa-uusnatseista-mista-avustajille-maksetaan/?shared=936770-19d70c86-500)

Suomalaisen poliittisen historian tunnetuimmat tapaukset, joissa on rajoitettu poliittista järjestäytymis- ja kokoontumisvapautta liittynevät kommunistien oikeuksien rajoittamiseen 30-luvulla, sekä Mäntsälän kapinasta seuranneeseen Lapuan liikkeen lakkauttamiseen. Vuonna 1970 Suomi ratifioi YK:n yleissopimuksen kaiken rotusyrjinnän poistamiseksi, joka on vuodesta 1995 kantanut Suomen lainsäädännössä rikoslain yhteydessä nimikettä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tämä on suomalaisen äärioikeiston vaatimien vapauksien ja oikeuksien suurin rajoitin. Vastaavasti vain suomalainen äärioikeisto on ainut uhka, jotta lakeja koskien kokoontumisvapautta olisi tarve rajoittaa. Kysynkin olisiko helpompaa vain todellakin aloittaa rikoslaissa jo löytyvän kohdan soveltaminen? (Tästä ks. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kiihottaminen-kansanryhmaa-vastaan-johtaa-harvoin-tuomioon-professori-syyna-resurssipula/738938/) Mielestäni hyvä kysymys on onko selkeästi ihmishengille vaaraksi olevilla ryhmittymillä ja järjestöillä edes enää oikeutta tähän vapauteen?

Ottamatta kantaa perussuomalaisten rasistisuuteen tai rasistisuuden avoimuuteen on selvää, että sekä suomalaiselle äärioikeistolle että perussuomalaisille puolueena tärkeä kysymys on, että tuo mainittu rikoslain nimike on heidän tulkitsemansa sananvapauden suurin olemassa oleva uhka. Rasististen mielipiteiden ja esimerkiksi maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia tieteellisesti vajavaisen ja vääristelevän propagandan levittämisen lisäksi on suomalaiselle äärioikeistolle ollut aina selkeä kokoontumisen syy vaatia oikeuttaan sananvapauteen. "Puhua maahanmuutosta, totuutta vääristelemättä. " Tämän puutteen perussuomalaisten eduskuntaryhmä Halla-Ahosta Timo Soiniin ja Kike Elomaasta James Hirvisaareen on tuonut koko perussuomalaisten eduskuntapuoluehistorian olemassaoloajan esille. Sen, että maahanmuutosta ei puhuta totuutta vastaavasti ei voi omassa tulkinnassani tarkoittaa mitään muuta kuin, että annetaan implisiittisesti ymmärtää, että maahanmuuttokeskustelussa tulisi olla oikeus käyttää vihamielisiä ilmauksia ja väärää tietoa värittäviä kielikuvia. Suomalainen maahanmuutto ja maahanmuuttajien olo on laajalti tutkittu yhteiskunnallinen ilmiö, josta on olemassa lähivuosilta runsaasti julkisesti teetettyä kuin yksittäisten tutkijoiden tutkimaa tutkimuskirjallisuutta. (Tästä yksittäisenä esimerkkinä: http://www.vatt.fi/ajankohtaista/uutiset/uutinen/vattanalyysi-maahanmuut...) Tämä puoli ei ole kuitenkaan koskaan tullut perussuomalaisten julkisissa ulostuloissa esille.  Sen sijaan esimerkiksi Jussi Halla-aho on todennut Iltalehdessä 20.9. , että Asema-aukion tapausta käytetään ”hyvin kyynisesti hyväksi” (mitä kyyninen tässä yhteydessä sitten tarkoittaakaan?). Totuuden puolustaja Halla-aho totesi myös Helsingin Sanomien haastattelussa Halla-aho on kyseenalaistanut toimittajien moraalin. Halla-Ahon mukaan kyseessä on ”median hysteerisen hyökkäyksen tuskanhuudoksi” monikulttuurisen unelman särkymisestä. Halla-aho julistaa haastattelussa jatkavansa muiden demokratian puolustajien kanssa ”järkevämmän politiikana ja paremman Suomen puolesta.” Perussuomalaisten koko poliittinen retoriikka perustuu juuri tähän – muodostamaan tieto-opillinen sulkuperiaate, jossa kaikki mitä tiedetään seuraa loogisesti siitä, mitä tiedetään. Lehdistö ja muut poliitikot ja kansalaisaktivistit ovat väärässä ja vääristelevät totuutta, joka on ollut tälle ryhmittymälle itsestään selvää jo lähes ikuisuuden. Maahanmuutosta ei voi puhua totuutta vastaavalla tavalla, joten ”parempaa Suomea ja järkevämpää politiikkaakaan” ei tarvitse myöskään mitenkään indikoida ilmeisesti tämän piirin ulkopuolelle. (ks. http://www.hs.fi/politiikka/a1474518985012). Se, että Suomen eduskunnan toiseksi suurimman puolueen europarlamentaarikko antaa tämän kaltaisen lausunnon antaa myös huonon signaalin koko suomalaisesta demokratiasta. Se antaa ymmärtää, että on olemassa paitsi suuri mahtava lausumaton totuus, jota ei voi kuvata tai ymmärtää kuin Halla-aho itse ja myös, että suomalinen media, jonka päällimmäinen tehtävä on toimia demokratian julkisuusihanteiden mukaisesti valehtelee ja ei suostu kertomaan tätä totuutta, jota Halla-aho ei itsekään suostu.

Huomenna 24.päivä Helsingissä järjestetään Peli Poikki! – Rikotaan hiljaisuus – mielenosoitus, joka haluaa osoittaa, että rasismi ja fasismi eivät ilmiöinä kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Saman aikaisesti järjestetään mielenosoitus suomalaisiin kohdistuvaa rasismia vastaan, sekä vastamielenosoitus rasismin vastaista mielenosoitusta vastaan. Olen halunnut tässä kirjoituksessa osoittaa mielenosoituksen ja mahdollisen sekasorron alla, että ainoa joka voi hävitä ja on jo näyttäytynyt suomalaisten silmissä silmittömänä väkivaltana, älyllisesti epärationaalisena toimintana ja paradoksaalisena retoriikkana, on suomalaisen äärioikeiston oma toiminta. Toiminta, jossa vapautta vaaditaan älyvapaalla ajattelulla. Toiminta, jossa totuus on mielivaltaisesti valittava järjestelmä uskomuksia, joita tarvitsee puolustaa retorisen ja totuutta vastaavan tiedon puuttuessa väkivalloin. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Riittävällä kohulla mikä tahansa asia saadaan suosituksi. Mietipä vain, miten Perussuomalaiset nostettiin yli 20%:n vaalikannatukseen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Hallituspuolueet kerää irtopisteitä nyt.

Pitämällä äärivasemmisto hälyä tapetilla ja mustamaalaamalla vasemmistopuoluetta.
Jonka äänestäjjillä ei ole mitään tekoa nuorisohuligaanien teoille.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomi taitaa olla Pohjois-Korean kanssa ainoita maita jotka järjestävät itse mielenosoituksia. Pohjois-Korea tukeakseen maansa johtajaa ja Suomi hakeakseen tukea enemmistön vastaiselle politiikalle, tässä tapauksessa maahanmuutossa.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Voisiko Vasemmistoliitto järjestää vaikkapa jonkun nostalgia-henkisen tilaisuuden, jossa muisteltaisiin alistetussa asemassa olevan työ- ym. väestön oikeuksien ajamista? Torppariajoista lähtien meillä on ollut väestönosa, jolla ei ole käytännössä ollut oikeuksia yhteiskunnassa. He ovat olleet kaikenlaiselle mielivallalle alistettuna. Klassinen työväenliike pystyi aikoinaan kohentamaan tämän väestönosan asemaa huomattavasti. 1980-luvulla saavutettiin hetkeksi tilanne, jossa heikoimminkin palkatut ihmiset tai tulonsiirtojen varassa olleet nauttivat täysivaltaisen kansalaisen asemaa. 1990-luvun jälkeen Vasemmistoliitto ei ole tämän väestönosan oikeuksista välittänyt ja liikkeen taannoinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on jopa avoimesti pienituloista kansanosaa halveksinut mm. velallisten asemaa heikentäviä päätöksiä ajamalla. Muutenkin VL:n energia ja aika tuntuu menevän erinäisissä utopistisissa maailmanparannushankkeissa. Liike on kytkeytynyt osaksi YK:n ja muiden kansainvälisesti organisoitujen maailmanparannusjärjestöjen toimitsijaverkkoa tarkoituksena päästä noiden järjestöjen nauttiman runsaan rahoituksen piiriin. Rahoitusta ja toimitsijaposteja ei tipu ellei julistaudu tietyn poliittis-maailmankatsomuksellisen agendan (esim. YK:n Agenda 2030) kannattajaksi. Entisillä kommunisteilla ei pitäisi olla ongelmia tässä suhteessa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Vasemmistoliitto ei ole tämän väestönosan oikeuksista välittänyt"

Vasemmistoliitto on vanhan agendansa hukannut eikä ainakaan Li Andersonin aikana tule sitä edes etsimään, maailmanhalailu ja utopistinen solidaarisuus on ottanut vallan. Tosiasiassa VS kannattaa uusliberalismia ja pääoman valtaa siinä missä kokoomuskin ja sdp.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

En lähtisi omimaan totuutta kovinkaan köykäisin perustein,mutta sitä tehdään nyt kilpaa. Sen nimissä sitten voidaan toimia isänmaan puolesta jne.

Toimituksen poiminnat